Nuorissa on tulevaisuus

Poikkeusaikoja 

Elämme sotien jälkeisen ajan poikkeuksellisinta aikaa. Kasvoin itse lapsesta teiniksi 1980-luvulla, jolloin ydinkatastrofin uhka oli suurin uhka. Meidän 1970-luvulla syntyneiden lapsuuteen kuuluivat myös isovanhemmat, joiden mieli oli järkkynyt sodassa. Jutut kyllästyttivät eikä lapsena voinut ymmärtää, miksi ne jaksoivat jauhaa samasta asiasta uudestaan ja uudestaan.  Vasta, kun oli riittävän vanha ymmärtämään nälkää, kylmyyttä, pelkoa ja kuolemaa, alkoivat isovanhempien jutut olla muutakin, kuin loputtomalta tuntuvia muisteloita. 1990-luvun lapsia leimaavat lama ja työttömyys. 2000-luvun lapsilla ei ole kovin konkreettisia uhkia ollutkaan, kuten ei myöskään 2010-luvun lapsilla. Mutta entä lapset ja nuoret nyt? He elävät aikaa, jolloin meitä ihmiskuntana uhkaavat pandemia ja etenkin ilmastonmuutos. Nämä vajaat parikymppiset ihmiset ovat kasvaneet vauraaseen ja hyvinvoivaan yhteiskuntaan. Samalla olemme kuitenkin vieraantuneet monesta tärkeästä ilmiöstä, kuten yhteisvastuullisuudesta ja eteenpäin katsomisesta. 

Nuorten tulevaisuus

"Nuorissa on tulevaisuus.", sanotaan. Mutta minkälaisena nuoret näkevät tulevaisuuden tällä hetkellä? Osa aikuisista maalaavat kuvaa siitä, miten aikaisemmin oli kaikki paremmin. He katselevat kaihoisasti peräpeiliin ja näkevät kauniina loistavan auringonlaskun. Mutta voin todellakin sanoa, että ennen ei ollut paremmin. Mietitäänpä vaikka alkoholin käyttöä ja sen suoranaista ihannointia 1980-luvulla. On naurettavaa väittää, että sillä ei olisi ollut vaikutusta minun sukupolveni lapsiin. Yhdellä jos toisella on traumaattisia kokemuksia alkoholin sävyttämästä perhearjesta. Osa aikuisista eivät taas voi ymmärtää, miksi nuoret oireilevat voimakkaasti vaikkapa opiskelujen tai korona-pandemian johdosta. Onko se oikeastaan ihme, jos turvaverkkoja ei juurikaan ole ja aikustenkin asenteet ulkomaalaisia tai tiettyyn joukkoon kuulumattomia kohtaan ovat koventuneet. Nuoret peilaavat aikuisten asenteita, vaikka ovat kasvaneetkin erilaiseen maailmaan. Syntyy ristiriita heidän kokemansa avoimemman maailman ja vanhempien sukupolvien suljetun maailman kesken. 

Esimiestyössäni kohtasin muutamia vuosia sitten pysäyttävän tilanteen. Olin pannut merkille, että eräs työyhteisömme jäsen oli jatkuvasti muiden silmätikkuna. Kysyin häneltä, mitä hän itse ajatteli tilanteestaan. Hän vastasi, että:" Ajattelen asian niin, että luonnossakin laumassa haetaan oma asema. Heikot jätetään lauman ulkopuolelle. Ja niiden on sitten selviydyttävä. Minä olen se lauman heikko jäsen." Mietin silloin, ja mietin edelleen, että meidän on kyettävä olemaan viisaampia kuin eläimet laumassa. Heikkoja ei kuulu jättää lauman ulkopuolelle. On pysäyttävää, että kiusaamisen voi selittää lauman toiminnalla. 

Ratkaisuja

Nuorillamme on valtava haaste edessään ilmastonmuutoksen osalta, mutta haluaisin valaa heihin toivoa. Haluaisin, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme pystyisi tukemaan heitä kohtaamaan vaikeita aikoja. Haluaisin kehittää terveydenhuoltoa siten, että yhteiskuntamme varoja suunnattaisiin vahvemmin kouluterveydenhuoltoon, nuorten matalankynnyksen palveluihin ja toivon valamiseen. Haluaisin, että murrosiän myrskyissä ja oman identiteetin etsimisessä, nuorilla olisi palveluja, jotka olisivat helposti saavutettavia, vailla suurta byrokratiaa ja nuorten ajattelua kunnioittavaa. Jos me aikuiset tuijotamme peräpeiliin, annamme nuorille mallin, jossa ei etsitä ratkaisuja vaan haikaillaan jo kadonneen maailman perään. Nuoret eivät ole sitä maailmaa nähneet. Olisiko kuitenkin parempi näyttää nuorille tulevaisuus, jossa he ovat tärkeitä, heillä on älykkyyttä, tietoa ja kykyä ratkaista ongelmia parempaa tulevaisuutta varten.